Seija Sihvola

Seija Sihvola

Terveystieteilijä, filosofian tohtori Seija Sihvola kirjoittaa terveystiedon oppikirjaa ammattiin opiskeleville, toimittaa Neuvola- ja kouluterveyslehteä ja toimii hyvinvoinnin valmentajana. Sihvola on koulutukseltaan myös ravitsemusasiantuntija ja fysioterapeutti.

 

 

Nuorekkuutta ärrällä

Vuoden 2011 Tieteenpäivillä käsiteltiin RR:ää. Kyse ei ollut verenpaineesta eikä sen mittaamisen keksijän, Rive Rochin, nimestä tulleesta verenpaineen symbolista. Kirjainsetti viittasi käsitteeseen ravinnon rajoittaminen (RR).

Toimittamassaan teoksessa Kaikki irti arjesta patologianprofessori Leif C. Andersson valottaa ravinnon rajoittamisen ylivertaisuutta eliniän pituudelle ja terveydelle. RR ei pidennä vain rottien, sukkulamatojen, banaanikärpäsen, kalojen, hämähäkkien, hiirten ja reesusapinoiden elämää - sillä on lukuisia myönteisiä vaikutuksia myös ihmiseen. Apinaryhmässä RR-läiset potivat verrokkiryhmäläisiä vähemmän syöpätauteja, diabetesta, sydän- ja verisuonitauteja sekä aivoatrofiaa. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös ihmisillä. Myös muistitutkimus tukee ravinnon rajoittamista ihmisellä: energian saannin vähentämisellä muistitoiminnot tehostuvat jo muutaman kuukauden kuluttua.

Klassinen esimerkki aiheesta tulee Okinawan saarelta Japanin lounaisosasta. Kuulin okinawalaisista ensimmäisen kerran jo perusopinnoissani 70-luvulla, ja se teki vaikutuksen. Okinawalaiset syövät 20 % vähemmän ruokaa kuin muut japanilaiset, mutta ruoka on ravitsemuksellisesti korkeatasoista. He sairastavat muita japanilaisia selvästi vähemmän ja pitkää ikää riittää: satavuotiaita on Okinawalla suhteellisesti enemmän kuin missään muualla maailmassa.

Viralliselle ravinnon rajoittamiselle olisi mielestäni iso tilaus maassamme, jossa joka kolmas poika ja joka viides tyttö on lihava ja jossa kansantaudit ajavat väestöä ennenaikaiselle työeläkkeelle ja sairastupiin enemmän kuin monissa muissa samankaltaisissa maissa. Uusia innovaatioita kaivataan, sillä lihavuuden ja kansantautien ennaltaehkäisyssä on epäonnistuttu, vaikka hoidoissa voittoja saadaankin.

Tuotteistamispulmia

RR-käsitteessä on kuitenkin mutkia matkalla suosioon. Se ei sellaisenaan aukea tarpeeksi hyvin kuluttajalle, syömishäiriöiset voivat omia sen itselleen ja kirjainyhdistelmä RR on varattu jo monelle muulle. Googlesta putkahtaa ensimmäiseksi Road Racing, sen jälkeen Rajamäen Rykmentti, Risto Räppääjä ja lukematon määrä RR-kirjaimisia yrityksiä.

Myös RR pitää tuotteistaa, niin kuin kaikki muukin tänä päivänä. On ennustettu, että lääketieteen ja terveydenhuollon painopiste siirtyy tällä vuosisadalla sairauksien hoidosta terveyden edistämiseen. Myös nuorekkuuden tavoittelusta tullee suuri buumi. Ehkä ruokavalio, joka sisältää runsaasti ravintoaineita mutta vähän energiaa, on helpompi omaksua juuri tätä kautta.

Nuorekkaana pysyminen edellyttää ravinnon rajoittamista! Ehkä viisainta olisi kuitenkin olla tarttumatta liiaksi termiin RR ja sen sijaan luottaa alan ammattilaisten kykyyn puhua aiheesta turuilla ja toreilla. Karppaajien, keventäjien ja kevytdieettiläisten viidakossa tarvitaan ammattilaisten jykevää sanaa: osoitetaan ihmisille kädestä pitäen niitä ruoka-aineita, joissa ravintoainetiheys on huikea, mutta energiaa on vähän.

Sellaisia on – vaikka kuinka paljon.

 
.